
Minna Metsälä
@minnametsala
Vakuuttava johtaja ja hallitustyöläinen. Kiinnostunut monipuolisesti yhteiskunnasta, työhyvinvoinnista, johtamisesta ja kulttuurista.
ID: 2850141089
29-10-2014 17:43:36
1,1K Tweet
847 Followers
338 Following



Tänään hallintoneuvoston kokouksessa valittiin uusi hallituksen jäsen Antti Kolkka. Antti Kolkka Lisäksi jo kokeneempi Antti, korvauksista ja liiketoiminnan tuesta vastaava johtaja Antti Määttänen kävi esittäytymässä ja kertomassa mm. juhannuksen vahinkojen ennaltaehkäisystä.


Virsitaulussa MobilePay-numero? Totta on, että ei taskussa eikä laukussa juurikaan ole käteistä eli tällähän voi kolehdin antaa. Olen ollut ilahtunut Suomen Punainen Risti keräyslippaissa olevista numeroista niin miksi ei tästä? Suomen ev.lut.kirkko









Alma mater @TampereUni Aamu alkoi uuden rehtorin Keijo Hämäläinen puheenvuorolla Lahjoittajien aamupalalla. Juttua jatkoi dekaani Matti Sommarberg, joka toimii veturina tämän päivän Johtajuussymposiumissa


Tampereen seudun yrityspäättäjiä pormestarin Kalervo Kummola kutsumalla vaikuttajalounaalla kuuntelemassa ja keskustemassa lentoyhteyksistä. Pääviesti: käyttäkää yhteyksiä, jotta ne säilyvät ja kehittyvät. Tampereen kaupunki Business Tampere


Radiotoimittaja pohti, onko huomenna isänpäivä vai isäinpäivä. Totesi myös, että ”Suomen kieli on komplikeittinen.” Jotenkin hymyilytti. #äidinkieli #finglish Yleisradio





